Asiakaskokemuksia: Fimecon Oy
Fimecon Oy on vuonna 2013 perustettu kone- ja mekaniikkasuunnittelua tarjoava suunnittelu- ja konsultointitoimisto. Kymmenen henkeä työllistävällä yrityksellä on toimipisteet Kuopiossa ja Varkaudessa. Fimeconin asiakkaat ovat tuotanto-, prosessi- ja energialaitoksia.
Projektinhallinta istuu insinööritoimiston tarpeisiin
Fimecon on kasvanut koko toimintansa ajan.
Yrityksen toimitusjohtaja Jussi Mykrä kertoo, että aikaisemmin työntekijät kirjasivat tuntinsa Excelillä, josta tiedot siirrettiin erilliseen laskutusohjelmaan. Tuntikirjausten hallinnoiminen Excelillä osoittautui kuitenkin turhan hankalaksi yrityksen kasvaessa, joten Fimecon alkoi etsiä sopivampaa ratkaisua.
Fimecon tutustui erilaisiin vaihtoehtoihin ja päätyi lopulta ValueFrame PSA -projektinhallintajärjestelmään.
”Kokeilimme ValueFramen demoympäristöä ja totesimme sen sopivan oikein hyvin tarpeisiimme”, Mykrä kertoo ja jatkaa: ”Se on kehitetty suoraan nimenomaan asiantuntijapalveluyrityksille eli siinä on projektinhallinta, tuntikirjaukset ja laskutus, mutta ei esimerkiksi varastohallintaa. Siksi ValueFrame istuu parhaiten meidän kaltaiselle yritykselle.”
ValueFrame otettiin Fimeconilla käyttöön helmikuussa 2015. Käyttöönottoprojekti sujui Mykrän mukaan hyvin, ja ValueFramen asiantuntija oli suurena apuna. Asiantuntijan pitämää koulutusta Mykrä kehuu ja sanoo, että ilman koulutusta järjestelmän käyttö ei olisi lainkaan näin tehokasta. Käyttöönoton aikana myös siirrettiin vanhoista Excel-tiedostoista projektien tiedot ValueFrameen.
Ratkaisu resursoinnista laskutukseen
Järjestelmää hyödynnetään Fimeconilla laajasti. Projektien hallintaa, resursointia ja raportteja käytetään aktiivisesti. Mykrä kehuu raportteja ja kertoo, että niistä saa kaiken tiedon, mitä yritys kaipaa. ValueFrameen myös kirjataan tehdyt tunnit ja matkalaskut. Lisäksi ValueFramen kalenteri toimii Fimeconin ryhmäkalenterina, ja projektien laskut luodaan suoraan samassa järjestelmässä. Järjestelmän merkittävimpinä hyötyinä tiedon keskittämisen lisäksi Mykrä pitää projektien taloudellista seurantaa sekä henkilöstön laskutusasteen seurantaa. Hän on myös tyytyväinen ValueFramen jatkuvaan kehitykseen sekä iloinen siitä, että järjestelmää kehitetään asiakaskommenttien perusteella.
Voimakas kasvu on jatkossakin Fimeconin tähtäimessä. Mykrä uskoo ValueFramen voivan palvella yritystä entiseen malliin, vaikka toiminta merkittävästi kasvaisikin. Skaalautuvuus olikin yksi järjestelmän valintakriteereistä.